alkuteksti

alkuteksti
Ensimmäiset ylämaankarjan eläimet tulivat Mattilan tilalle Lapinlahdelle Pohjois-Savoon vuonna 2006. Sen jälkeen eläinkanta on laajentunut ja nykyisin laumassa asustaa 40-50 eläintä. Tila on kuulunut alusta asti emolehmätarkkailuun ja on siirtynyt 1.5.2014 alkaen luomutilaksi.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Päivä maalla 2015


Mattilan tilan väki ja Lapinlahden 4H järjestivät tänäkin kesänä mukavan maalaispäivän aurinkoisessa säässä. Lämmön helliessä väkeäkin oli paikalla päivän mittaan enemmän kuin viime vuonna; lie mennyt rikki 300 kävijän rajakin. 



Tekemistä riitti aina ratsastuksesta saunavastojen tekoon ja ihastusta osakseen saivat lukuisat eläimet.



Kylmän ja sateisen kesän antaessa parastaan kukkivat Annelin puutarhassa sadat kukat. Myös kukkapenkkikierroksille riitti osallistujia.



Jos kukkaloisto pisti pään pyörälle, pystyi hetkeksi istahtamaan ilmaiseen hierontaan.

Sisällä tuvan porstuassa tervehti jo tuttuun tyyliin Annelin 50-vuotislahjaksi saama lehmä.



Illalla navetan ylisillä pidettiin tanssit mahottomaan tyyliin. Olipa kauimmaiset tanssivieraat aina Pieksamäeltä asti tulleet kuuntelemaan kansanmusiikkiyhtye Mahottomien ja Duo Kastehelmen iloisia tansseja.


Päivä oli taas kerran onnistunut ja Kiukonmäki täyttyi välittömästä tunnelmasta ja iloisesta puheen sorinasta.






Oli siinä varmaan ylämaankarjalla ihmettelemistä! Kiitokset kaikille kävijöille. Nähdään taas ensi kesänä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti